Kontulan ostoskeskus

Suunnittelijat: Aino Tandefelt-Laurila (1967), laajennusosa arkkitehtitoimisto Hyvämäki‐Karhunen‐Parkkinen (1988)

Näkymä Kontulan ostoskeskuksen vanhemman osan kauppakäytävästä. Kuva: Salla Valle, 2021.

Kontulan ostarin kolmannet tilat

Teksti: Miina Pohjolainen

Helsingin 1950-1960 -luvuilla rakennetuista ostoskeskuksista vain muutamat ovat naisten suunnittelemia. Pohjois-Haagan vuonna 1959 avatun ostoskeskuksen suunnitteli arkkitehti Airi Seikkala-Viertokangas, Pihlajamäen ostoskeskus (1963) on Kaija ja Heikki Sirénin yhteistyö ja Kontulan ostoskeskuksen (1967) suunnittelusta on vastannut Aino Tandefelt-Laurila Kulutusosuuskuntien keskusliiton toimesta. 

Aikakauden arkkitehdin ammatin sukupuolittuneisuudesta saa käsityksen vuonna 1972 Arkkitehti-lehden sivuilla käydystä sananvaihdosta liittyen Olli Kuusen ja Erkki Karvisen toimistojen työpaikka-ilmoituksiin, joissa haettiin nimenomaisesti miesarkkitehtia. Marja Vesterisen ihmetellessä lehden yleisöosastolla miksi toimistot haluavat palkata nimenomaan miehen, Olli Kuusen vastaus valottaa ajan henkeä: 

“Kun ärsyttävän ilmoituksen aikana toimistossa oli kolme naista – näistä yksi arkkitehti – ja kun miehistä vanhin oli lähtenyt pitkän yhteistyökauden jälkeen maaseutukaupunkiin, toimisto tarvitsi uuden ykkösen. Vakiintunut työjärjestelmä vaatii tälle pallille miesarkkitehtia, joka tulisi toimimaan mm. yhdysmiehenä rakennuttajan miehiin, mestarismiehiin ja rakennustyömiehiin.”

Kontulan ostoskeskus ja lähiön taloja ylhäältä kuvattuna 1970-luvun alussa. Kuva: Simo Rista, Helsingin kaupunginmuseo, 1970. CC BY 4.0.

Kontulan ostoskeskus, naisen suunnittelemana tilana ja naisen johtamana rakennushankkeena on siis erityinen Helsingin ostoskeskusten joukossa. Tandefelt-Laurilan suunnittelema neljästä rakennuksesta koostuva ostoskeskus sekä rakennusten väliin muodostuvat kauppakäytävät ovat nykyisen Lastenaukion ympärillä. Myös alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluvat parkkipaikat Isännänpolun ja Ostoskujan lähettyvillä ovat säilyneet, mutta muuten alue on muuttunut paljon. 

Ostoskeskus, joka jo rakennusaikanaan oli Pohjoismaiden suurin, on entisestään laajentunut vuosien saatossa lisärakennuksilla 1980-luvun loppupuolella metron rakentamisen yhteydessä ja edelleen julkisten palveluiden tilojen rakentamisella (kirjasto, terveysasema) vielä tämän jälkeen. Ostoskeskuksen alue on siis nykyisin liikenteen solmukohta, kauppapaikka sekä julkisten palveluiden tila. Toiminnot eivät kuitenkaan sekoitu saman katon alla, kuten nykyisen kaltaisessa hybridirakentamisessa vaan jokaiselle toiminnolle on oma rakennuksensa tai selvärajainen tilansa. 

Erottuuko Kontulan ostoskeskus sitten naisen suunnittelemana tilana jotenkin tilasuunnittelultaan muista vanhoista ostareista? Onko tilaa ylipäätään mielekästä hahmottaa suunnittelijansa sukupuolen perusteella? 

Maskuliinista subjektia ja arkkitehdin-ammatin miehistä historiaa vasten ainakin yksi huomio, jonka Kontulan ostarista voi tehdä on se, että lapset on huomioitu suunnittelussa. Nykyisen Lastenaukion paikalla on jo 1970-luvulta peräisin olevista kuvista päätellen ollut leikkipaikka keinuineen ja myös kauppakäytävällä on ollut lapsille eläinaiheisia leikkikeinuja. Wikipediasssa kuvataan myös ostarin avajaisohjelmaa, jossa  lapset on huomioitu Batmanin ja Robinin vierailulla. Ostari on siis hahmotettu alusta asti myös lasten tilana, mikä on eittämättä vaikuttanut myös lähiöiden äitien arkeen. 

Nykyinen Lastenaukio 1970-luvulla. Kuva: Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo, 1970. CC BY 4.0.

Lapsia kiikkumassa norsu-keinuissa ostarilla 1970-luvun alussa. Kuva: Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseom 1970. CC BY 4.0.

Leikkipaikka 2000-luvun alussa. Kuvan oikealla puolella näkyy myös Heikki Häiväojan Yhteistyö-teos. Kuva: Mira Vierto, Helsingin kaupunginmuseo, 2002. CC BY 4.0.

Kontulan ostoskeskuksen lastenaukio ja pupu-aiheinen leikkiteline. Kuva: Miina Pohjolainen, 2021.

Kauppatoimintojen ja liiketilojen lisäksi Kontulan ostarille on siis sisällytetty kohtaamispaikka ja ei-kaupallisen olemisen paikka alusta asti. Lapset ovat voineet vanhempien hoitaessa ostoksia jäädä leikkipaikalle omin päin tai perheet (kotiäidit) ovat voineet kokoontua leikkipaikan ääreen tapaamaan toisiaan. Vierailullamme leikkipaikalla olikin muutamia lapsia vanhempineen viettämässä aikaa ja aukiolla hengaili joitakin ihmisiä. Pikkulintu oli löytänyt herneenpalon ja vanhempi ohikulkija tarkkaili linnun toimia ilahtunut ilme kasvoillaan. 

Huomionarvoista on myös taideteoksen merkitys osana tilan rakentamista. Aukiolla oleva Heikki Häiväojan teos Yhteistyö (1967) on ollut paikallaan ostarin rakentamisesta asti. Häiväojan veistoksen vesiaihe on aikapäiviä sitten jo täytetty ja se kasvaa nyt lähinnä rikkaruohoja. Toinenkin teoksen lähettyvillä oleva kukkapenkki on hoitamaton ja villiintynyt. 

Siinä missä uudet muraalit, tagit ja seinämaalaukset tuntuvat asettuvan tilaan koristeina, tilaa ‘elävöittävinä elementteinä’ tai tekijöidensä läsnäolon tai turhautumisen merkkeinä, Häiväojan teos asettuu ostarilla kohtaamisen tilaan tai on kenties alkuperäisessä asussaan pyrkinyt luomaan sellaisen, mahdollistamaan tilassa viipyilyn. Muilla vierailemillamme ostareilla on myös ollut jonkilainen hengailualue tai kohtaamisen tila (lähinnä lähekkäin olevia penkkejä), mutta en muista että lapsille olisi ollut omaa suunniteltua paikkaa oleskelulle. Nuoremman väen olemista on huomioitu lähinnä skeittauksen kieltävillä kylteillä. 

Heikki Häiväojan teos Yhteistyö vuonna 2021. Teos on kunnostettu vuonna 2006-2007 ostoskeskuksen peruskorjauksen yhteydessä. Kuva: Salla Valle, 2021.

Häiväojan teoksen istutusalueet kasvavat nykyisin lähinnä rikkaruohoja. Kuva: Salla Valle, 2021.

Tällaista ostarin leikkipaikkaa ja taideteoksen muodostamaa paikkaa voi ajatella suhteessa kaupunkisosiologi Ray Oldenburgin käsitteeseen ‘kolmannesta paikasta’ [third place]. Oldenburgin paikkajaottelun mukaan kotia voi ajatella ensimmäisenä paikkana, työpaikkaa toisena, jolloin kolmas paikka on näiden tilojen ulkopuolinen julkinen tila, jossa ihmiset voivat kokoontua ja tavata toisiaan ikään kuin neutraalilla alueella. 

Tällaisen kolmijakoisuuden mielekkyydestä pandemian keskellä voi toki kiistellä, kun koti on koronavuoden aikana muodostunut monelle myös työpaikaksi, mutta kaupunkisuunnittelun- ja rakenteen näkokulmasta kolmansille paikoille on tarvetta. Toisaalta koti on ollut esimerkiksi kotiäideille, kotiapulaisille, kotisiivoojille tai muille kotona työtään tekeville jo ennen koronaa työnteon paikka eli tilojen merkitykset eivät välttämättä rajaudu vain yhteen toimintaan tai olemisen tapaan. Myös ostari on sekä oleskelun, kaupankäynnin että työnteon tila.

Siinä missä Oldenburg käsitteellistää kolmatta paikkaa melko konkreettiselta pohjalta, kaupunkitutkija- ja teoreetikko Edward Soja on puolestaan työstänyt kolmannen tilan [thirdspace] käsitettä Lefebvren, Foucault’n, bell hooksin sekä useiden feminististen kaupunkimaantieteilijöiden ajattelun pohjalta. Sojan kolmas tila on tarkkarajaisuutta pakeneva käsite, joka pyrkii kumoamaan perinteisen tila-ajattelun binäärisyyksiä kuten konkreettinen vs. kuviteltu tila, materiaalinen vs. immateriaalinen tai keskusta-periferia/marginaali -jaottelua. Edward Sojan thirdspace on tilan poliittisten ulottuvuuksien, tiedon jäsentelyn tapojen, historiallisten ja hegemonisten narratiivien tiedostamisen, sekä tilan ja ajan suhteen jäsentelyjen kudelma. 

Soja kuvaa tällaista uutta tilan hahmottamisen ja määrittelemisen tapaa teoksessaan Thirdspace – Journeys to Los Angeles and Other Real-and-Imagined Places (1996, 11.) : I have chosen to call this new awareness Thirdspace and to initiate its evolving definition by describing it as a product of a "thirding" of the spatial imagination, the creation of another mode of thinking about space that draws upon the material and mental spaces of the traditional dualism but extends well beyond them in scope, substance, and meaning. Simultaneously real and imagined and more (both and also ... ), the exploration of Thirdspace can be described and inscribed in journeys to "real-and-imagined" (or perhaps "realandimagined"?) places.

Häiväojan teos näyttää nykyajasta käsin modernismin reliikiltä ylöspäin kohoavineen abstrakteine ja valkoisine muotoineen, mutta Kontulan ostarilta löytyy myös ajankohtaisempi tilallisuutta rakentava taidehanke, nimittäin ostarin uudemman osan toisessa kerroksessa vuodesta 2017 asti toiminut kulttuurikeskus Museum of Impossible Forms. M(if):n oma kuvaus toiminnastaan kiteyttää paljon Sojan thirdspacen käsitteestä:  “It [M(if] is an expanding archive – real, imagined and embodied- in constant flux.Envisioned as a response to the issues of the margins, but also the marginalisation of time, space, and bodies – to shift the site of culture away from a centralised and elitist position.”

Vaikka Kontulan kaltaisia lähiöitä on julkisessa keskustelussa leimattu ongelmallisiksi ja alueen asukkaita marginalisoitu, Kontulan ostari tuntuu ammentavan voimansa juuri tästä marginalisoidusta asemasta käsin, tavallaan haistattamaan pitkät koko puheelle ja olemalla ostarin käyttäjien ja toimijoiden näköinen paikka. Vaikka Keskusaukion liiketiloihin on avautunut baareja enemmän kuin tarpeeksi ja vaikka alkoholi ja muut päihteet voivat monelle terassilla istujalle olla enemminkin jokapäiväinen ongelma kuin satunnainen nautintoaine, ostarilla tapahtuu myös paljon muuta kuin ryyppäämistä ja päihtymistä. Se on ulkopuolelta marginalisoidun alueen keskus, jonka rakennuksiin ja katutilaan mahtuu monimuotoista ja moniäänistä toimintaa.

Lähteet:

Arkkitehtiuutiset. 2019.  50  vuotta sitten. Miksi ei arkkitehti? https://www.safa.fi/arkkitehtiuutiset/50-vuotta-sitten-miksi-ei-arkkitehti/ 

Helsingin taidemuseo HAM: https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/yhteistyo-monumentti-heikki-haivaoja/

Laitinen, K. 2012. Helsingin ostoskeskukset. Uutta modernia ja kadonnutta. Aalto-yliopisto.

Moberg, M. 2020. Kontulan ostoskeskus – paikka ja ihmiset muutoksen varjossa. Arkkitehtuurin kandidaatintyö. Aalto-yliopisto.

Museum of Impossible Forms. 2021. https://www.museumofimpossibleforms.org/about-us

Project for Public Spaces. 2021. https://www.pps.org/article/roldenburg

Soja, E. 1996. Thirdspace – Journeys to Los Angeles and Other Real-and-Imagined Places. Blackwell Publishers. Cambridge, Massachusetts. 

Kontulan ostoskeskuksella näkyy jälkiä menneestä. Kuva: Salla Valle

Discotanssiesitys Kontulan 30-vuotispäivillä. Valokuvaaja tuntematon, 1994. Helsingin kaupunginmuseo.

Ristiriitojen Kontula

Teksti: Salla Valle

Kontulalla on maine. Tämän maineen voidaan sanoa syntyneen kolmesta vaiheesta: ensinnäkin on 60-lukulainen luonnonläheinen ja rauhallinen asuinalue hieman syrjässä Helsingin keskustasta, jossa ihmisen on hyvä elää. Toisaalta tämä asuinympäristö on myös luonnoton ja juureton: se ei ole kaupunkia sen enempää kuin maaseutuakaan, se on paikka keskellä ei mitään huonoilla kulkuyhteyksillä, johon suuri joukko ihmisiä asutetaan pika pikaa kyhättyihin tyyppitaloihin (ks. Tuominen 2017). 90-luvun laman aikaan nämä modernin maailman irtolaiset ovat kärsineet taloudellisia ja yhteiskunnallisia tappioita, ja ovat siirtyneet ostoskeskuksen pubeihin, joita sinne on ilmestynyt lukuisia, kuin jonkinlaiseen säilytyspaikkaan. Toimittaja tulee juttukeikalle Kontulaan ja saa baarissa turpaansa, minkä jälkeen lukuisat muut toimittajat tulevat hakemaan lama-ajan kuvituksensa ja anekdoottinsa Kontulasta. 2000-luvulla Kontula määrittyy uudelleen lisääntyvän maahanmuuttajien määrän kautta. Maahanmuuttajat perustavat baarien tilalle ja tyhjiin liiketiloihin ruokaravintoloita, mikä tasoittaa ostoskeskuksen ilmapiiriä ja otetaan vastaan positiivisena kehityksenä myös median silmissä. Toisaalta huumekauppa ja järjestyshäiriöt rehottavat. Nykyään jo joka neljäs Kontulassa asuva puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia, ja lukema on kasvamaan päin (Tuominen 2017).

Tämä maine voi olla pian myös brändi, ellei se ole sitä jo nyt. Kontulan yllä tuntuu leijailevan keskiluokkaistumisen aave, mikä tekee sen tämänhetkisen tilan kartoittamisesta jo valmiiksi nostalgista. Tutkijatohtori Sari Dhima sanoo Ylen haastattelussa vuodelta 2012, että Kontulalle pitää antaa sata vuotta aikaa ja siitä tulee yhtä haluttu asuinalue kuin Kalliosta tai Punavuoresta. Rosoisuus ja hurjat tarinat eivät vähennä, vaan pikemminkin kasvattavat sen houkuttelevuutta. “Brändeistä on sellainen amerikkalainen sanonta, että joko sata miljoona dollaria rahaa tai sitten sata vuotta aikaa”. Dhima kuitenkin painottaa, että Kontulaa on ensisijaisesti kehitettävä kuvitteellisen uuden keskiluokan sijaan niille asukkaille, jotka siellä asuvat jo nyt. Asuinalueen arvon nouseminen myös edellyttää vanhan rakennuskannan säilyttämistä.

Ostoskeskuksessa on runsaasti sekä baareja että ruokaravintoloita. Kuva: Salla Valle

Lehtijuttujen perusteella Kontulan ostoskeskuksesta saa kuvan paikkana, joka sekä kiehtoo, että pelottaa. Sen baareja sekä vihataan, että rakastetaan. Juttujen suhde todellisuuteen tuntuu monimutkaiselta. Mediassa on ehkä kaivattu tarinaa vaarallisesta lähiöstä, joka toimii varoittavana esimerkkinä kasautuneista ongelmista, ja kun otsikkoon laitetaan sana “Kontula” herättää se välittömästi mielikuvia. 

Kontulan ostari kiehtoo ja pelottaa myös itseäni vieraillessani siellä varta vasten tutkimusmielessä. Vaikka alkuperäinen kompleksi naisen suunnittelema onkin, en voi olla pohtimatta sitä, kohdistuuko tilassa ajoittain kokemani uhkaavuus erityisesti naiskehoon. Vietän ostarilla aikaa ensin yksin ja välillä oloni on, jos ei pelokas niin ainakin varautunut. Baarien terassit ovat täynnä, ja niistä suuntautuu minuun tiivistä tuijotusta. Tulee olo, että jos siirryn sisään, minua aiotaan pitää silmällä. Mopo-baarin terassilla sanaharkka kiihtyy ja hetken päästä alkaa tappelu: nyrkit heiluvat, tuoleja kaatuu, laseja lentää ja menee rikki. Toiset asiakkaat menevät väliin. Lähden tilannetta karkuun ja päädyn sisälle Uffiin, joka tuntuu tilana turvalliselta. Myöhemmin näen lasten leikkivän hippaa keskusaukiolla 20 metrin päässä Mopo-baarista. Turvallisuuden tunne tuntuu olevan kiinni siitä, missä kohdassa ostaria sattuu olemaan millaisenakin hetkenä. Tilanteet muuttuvat nopeasti. 

Kartoitusten mukaan metron uloskäynti on koettu ostarin turvattomimmaksi paikaksi, jopa siinä määrin, että antropologi Pekka Tuominen kertoo blogikirjoituksessaan “Kontula Electronic – lähiö muutosten keskellä” (2017) törmänneensä pariskuntaan, joka otti iltaisin mieluummin bussin Itäkeskuksesta välttääkseen kävelemästä metroaseman kautta. Pelon tunne ei toki vielä kerro siitä, onko uhka todellinen, mutta mielikuvat Kontulan ostarista vaarallisena paikkana elävät vahvana. Turvallisimmaksi paikaksi ostarilla on koettu kirjaston ja nuorisotalon edusta (Tuominen 2017). Vartiointialan työntekijöiden mukaan Kontulan ostari kuten muutkin vanhanmalliset avo-ostoskeskukset ovat vaikeammin valvottavia kuin uudet kauppakeskukset. Vanhassa ostarissa onkin enemmän kujia, sokkeloita, hämäryyttä, yöllisyyttä ja piilopaikkoja verrattuna uuden kauppakeskuksen kontrolloituun, rationalisoituun kirkkauteen. Tämä hämäryys varmasti myös mahdollistaa vapaampaa olemista, läheisyyttä ja toimintaa.

Ylen jutussa vuodelta 2014 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kaisa Karilas lupaa, ettei Kontulan ostoskeskusta tulla purkamaan: “Karilas muistuttaa, että kontulalaisten ei tarvitse olla huolissaan, että ostoskeskus saisi purkutuomion naapurikaupunginosan Myllypuron ostarin tavoin: – Lähtökohtana on tähän asti ollut se, että ostaria ei pureta. Täydennettäisiin vain.” Tämä lupaus näyttää nyt vesittyneen, kun ostarin uudistuksen suunnittelukilpailun on voittanut ehdotus nimeltä “Vaellus”, jossa purettaisiin ja uudelleen rakennettaisiin käytännössä kaikki. Voittaja on myös finalisteista se, joka purkaa eniten ja säilyttää vähiten. Ostarin nykyistä struktuuria ja “muistumia entisestä” se sentään pyrkii säilyttämään: aukiot pysyisivät nykyisillä paikoillaan ja keskusaukiolla tulisi vastaisuudessakin olemaan pyöreän muotoinen rakennus, tosin puretun tilalle rakennettava uusi sellainen. 

Kontulan ostoskeskuksen keskusaukio. Kuva: Miina Pohjolainen

Rakennuskompleksi on monitasoinen, sokkeloinen kokonaisuus. Kuva: Miina Pohjolainen

Facebookin Kontula-ryhmästä löytyy keskustelunavaus ostarin uusista suunnitelmista. Mielipiteet näyttävät jakautuvan selkeästi kahteen leiriin: toiset pitävät ostoskeskusta tärkeänä ja mieluisana paikkana ja kannattavat sen peruskorjaamista ja säilyttämistä sellaisenaan, toiset taas totaalista purkamista ja uuden rakentamista, minkä toivovat poistavan päihteidenkäytöstä aiheutuvat lieveilmiöt. Ehdottomasti isoimmaksi ongelmaksi ostarilla koetaan juuri päihteidenkäyttöön liittyvät järjestyshäiriöt: huumekauppa, meluisat terassit ja uhkaaviksi koetut seurueet ostarin liepeillä ja alikulkutunnelissa. Vertailukohtana toimii hiljattain uudistettu Myllypuron ostoskeskus, jota osa pitää hajuttomana ja mauttomana, osa taas siistinä ja turvallisena. Liiketilojen nousevista vuokrista ja nykyisten yrittäjien jatkomahdollisuuksista ollaan huolissaan.

Maija Mobergin kandidaatintyössä Kontulan ostoskeskus - paikka ja ihmiset muutoksen varjossa (2020) eritellään etnisen yrittäjyyden käsitettä, joka on keskeinen ilmiö niin Kontulassa kuin oikeastaan kaikissa muissakin ostoskeskuksissa: kaikista niistä löytyy vähintään yksi muiden kuin kantasuomalaisten pyörittämä yritys, useimmiten ruokaravintola, esim. pizza&kebab -ravintola. Kandidaatintyössä etninen yrittäjyys jaotellaan kahteen ryhmään: vähemmistön välikäsiyrittäjyyteen ja saarekeyrittäjyyteen (tätä mallia on toki myös kritisoitu). Ensiksi mainitulla tarkoitetaan sellaista liiketoimintaa, jossa vähemmistöön kuuluva yrittäjä hyödyntää omaa kulttuuriaan houkutellakseen asiakkaikseen lähinnä kantaväestöön kuuluvia ihmisiä. Tällainen yritys voi olla esimerkiksi kiinalainen ravintola. Jälkimmäinen taas tarkoittaa yritystä, joka tarjoaa palveluita spesifisti oman vähemmistönsä edustajille, esimerkiksi tientynlaiseen hiuslaatuun erikoistunut parturi-kampaamo. Nämä tilat toimivat myös vähemmistöjen kohtaamispaikkoina. Saarekeyrittäjyys on erityisen haavoittuvaista tilojen purkamiselle ja uudelleen rakentamiselle: se on riippuvaista tietyn yhteisön läsnäolosta, ja kun rakennettu ympäristö uudistetaan täysin, myös sen asiakaskunta vaihtuu ja paikan tekeminen on aloitettava alusta. Paikan tekemisellä (placemaking) tarkoitetaan prosessia, jossa epämääräisestä tilasta tehdään tuttu ja merkityksellinen. Sillä viitataan etenkin julkisiin tiloihin, joista luodaan sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja. Suunnittelulla voidaan ohjata ja edesauttaa paikan tekemistä, mutta viime kädessä se on aina ennustamaton ja orgaaninen prosessi.

Vaellus-ehdotuksen voitto ei toki vielä tarkoita sitä, että se toteutettaisiin sellaisenaan, vaan nyt ehdotusta lähdetään työstämään toteuttamiskelpoiseen muotoon. Ehkäpä 60-luvun arkkitehtuurin ja metsälähiön orastava arvostuksen nousu sekä purkavan täydennysrakentamisen epäekologisuus ja koettu aggressiivisuus saavat vielä aikaan suunnitelmien hiomista ja uudelleen arviointia.

Tarjousilmoituksia ostarilla. Kuva: Salla Valle

Lähteet:

Tuominen, Pekka. 2017. Kontula Electronic – lähiö muutosten keskellä. Antroblogi. https://antroblogi.fi/2017/04/kontula-electronic-lahio-muutosten-keskella/?fbclid=IwAR277_QQ_mfSPeJJRHmEnsuAiKuYKeti76bgRFRrryv45M0lq0vw-n9F8uE

Helsingin Kontulasta tulee haluttu sadassa vuodessa. Marcus Ziemann, Yle uutiset 12.9.2012, päivitetty 14.9.2012 15:52 https://yle.fi/uutiset/3-6292515

Syyrialaista ruokaa, irakilainen parturi ja imut vesipiipusta – Kontulan ostoskeskus elää monikulttuurista nousukautta. Lena Nelskylä, Yle uutiset 4.8.2016, päivitetty 4.8.2016 18:49
https://yle.fi/uutiset/3-9068570

Vaellus - Kontulan keskusta -ideakilpailu. Kilpailutyö. https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/kerrokantasi/kontulan-ostari/kontulan-ostari-kilpailutyo-VAELLUS.pdf

Kontula-ryhmä, Facebook. Viitattu 14.7.2021. https://www.facebook.com/groups/kontulaHKI

Moberg, Maija. 2020. Kontulan ostoskeskus – paikka ja ihmiset muutoksen varjossa. Arkkitehtuurin kandidaatintyö. Aalto-yliopisto.

Kling, Joni. 2020. Uudet idyllit. Libero. Julkaistu numerossa 4/2020. https://liberolehti.fi/uudet-idyllit/