Jakomäen ostoskeskus
Suunnittelija: Pauli Lehtinen (1968)
Jakomäen kauppakeskus kesän 2021 lopulla. Kuva: Miina Pohjolainen.
Vierailimme Jakomäen ostarilla kesän 2021 lopulla. Kiertelimme ympäriinsä ja söimme pitsat Jakos Pitseriassa. Ostarista ja sen lähialueesta tuli mieleen pienen paikkakunnan keskusta, ABC-kylmäasemineen, isoine parkkialueineen, läheisine kouluineen (purettava vanha koulu oli tägätty graffiteilla ja uusi Jakomäen sydän -kompleksi komeili sen takana), kirkkoineen ja kirjastoineen. Tunnelma oli rauhallinen, vaikka ostarilla oli melko paljon porukkaa. Illan lähestyessä baarien terassit alkoivat pikkuhiljaa täyttyä kesä-iltaa viettävistä porukoista perjantain kunniaksi.
Rakenteeltaan ostari on suljettu, kaikki liiketilat sijaitsevat saman rakennuksen sisällä ja väliin ei jää muilta ostareilta tuttuja kauppakujia. Suurimman osan ostarin sisätiloista on vallannut S-market. Lisäksi palveluvalikoimasta löytyy muutama baari, kampaamo sekä pitseria. Mietin vierailun jälkeen kaupunkisuunnitteluun liittyvää valtaa ihmisten käytöksen ohjaamisessa sekä suunnittelun luomia koreografioita.
Jakomäen kauppakeskus vuonna 1990. Kuva: Helsingin kaupungin museo, Jan Alanco.
Ostarin koreografiaa
Teksti: Miina Pohjolainen
“Tietä käyden tien on vanki,
Vapaa on vain umpihanki”
– Aaro Hellaakoski (1956, runokokoelmasta Huojuvat keulat)
Hellaakosken kulunut sitaatti pyörii välillä päässäni. Mietin sitä usein tilanteissa joissa havahdun siihen miten ympäristön rakenteet ja vallitseva sosiaalinen normisto ohjaavat omaa toimintaani. Esimerkiksi kun kuljen orjallisesti kävelykatua pitkin oikaisematta nurmikon poikki, kun odotan valon vaihtumista vihreäksi vaikka autoja ei ole mailla halmeilla, kun seison vuoroa odottaen kaupan kassajonossa turvaväleistä muistuttavan tarran päällä...
Tällaisissa arkisissa hetkissä havahdun siihen, miten rakennettu ympäristö on suunniteltu ja miten suunnittelulla ohjataan kehoni liikkeitä ja sitä mikä on mahdollista tilassa – näennäisen vapauteni rajat paljastuvat. Yksi tällainen hetki oli myös Jakomäen ostarilla, kun hengailimme ostarin takapuolella olevalla pienellä aukiolla eli Jakomäenaukiolla. Aukiolla ei ollut penkin penkkiä ja ihmiset istuivat betonisten istutusaltaiden reunoilla hieman epämukavasti kököttäen. Viihtyisyyttä oli yritetty parantaa maalaamalla altaiden reunat riemunkirjaviksi, mutta liian kapea betonikaistale pepun alla tuntui väriroiskauksesta huolimatta epämukavalta.
Istuessamme betonireunuksilla, pappaporukka tapasi ärrän kulmalla. Osa joutui seisomaan, koska sopivaa istahtamisalustaa ei ollut tarjolla. Miksi penkkejä on asennettu vain ostarin pääsisäänkäynnin lähettyville, vaikka parkkipaikka näkymän sijaan ostarin takana oleva metsäinen aukio tarjoaa huomattavasti viihtyisämmän paikan oleilla? Ehkä satuimme paikan päälle juuri ennen kuin aukio oltiin ottamassa vanhan koulurakennuksen purkutöiden käyttöön tai ehkä aukio oli haluttu autioittaa ylimääräiseltä hengailulta penkit poistamalla. Myös Roihuvuoressa kiinnitimme huomiota siihen, että ostarilla ei ollut penkin penkkiä. Penkkien poissaolo oli tulkittavissa viestinä: (asiaton) oleskelu ei ollut toivottavaa.
Ostarin takana olevalla Jakomäenaukiolla istutusalueet on rajattu betonisin reunuksin. Penkkien puuttuessa reunukset toimivat myös istuimina. Kuva: Miina Pohjolainen.
Helsingin kaupunkitilaohje vuodelta 2020 määrittelee muiden asioiden ohella kaupunkikalusteiden käyttöä alueittain Helsinki-ilmeen mukaisesti. Siinä määritellään minkälaisia ulkokalusteita voidaan käyttää milläkin alueella. Ajatuksena on varmasti helpottaa suunnittelijoiden työtaakkaa sekä yhtenäistää kaupunkikuvaa, mutta samalla tavallaan luodaan alueiden välille hierarkia, jonka mukaan ulkokalusteita alueilla käytetään.
Ohjeistuksessa kaupunki on jaettu viiteen eri aluetyyppiin: kantakaupunki, toimitila-alue, asuntovaltainen alue, liike- ja palvelukeskusta ja virkistys- ja viheralue. Esimerkiksi keskustan alueella ja historiallisesti vanhimmilla alueilla (Eira, Punavuori ns. kivikaupunkivyöhyke) voidaan käyttää valkoisia arvokkaan oloisia puistonpenkkejä kun taas aluekeskuksissa ja asuinalueilla voidaan käyttää luonteeltaan vain vaatimattomampia istuimia (mallit D1-D13, riippuen onko kyseessä aluekeskus vai asuinalue). Niinkin yksinkertainen asia kuin penkki on siis kaupunkitilaan tuotaessa läpikäynyt ennalta byrokratiamyllyn, jossa sen ominaisuuksia, väritystä ja mallia on arvioitu Helsinki-ilmeen mukaisesti.
Kuvakaappaus Helsingin kaupunkitilaohjeesta ja katukalusteista. Kuvassa katukalusteita joita voidaan käyttää asuinalueilla. Kuva: Helsingin kaupunki, kaupunkitilaohje, viitattu 25.2.2022.
Kuvakaappaus Helsingin kaupunkitilaohjeesta ja katukalusteista. Kuvassa katukalusteita joita voidaan käyttää historiallisilla alueilla. Kuva: Helsingin kaupunki, kaupunkitilaohje, viitattu 25.2.2022.
André Lepecki kirjoittaa choreopolicing -käsitteestä. Käsite on yhdistelmä kahdesta eri sanasta: choreo kuten sanassa koreografia, joka juontaa juurensa antiikin kreikan sanaan khoreia tanssia yhdenmukaisesti sekä policing merkiten poliisia, yleisen järjestyksen ylläpitoa tai tarkkailua ja valvontaa. Julkisen tilan ja kaupunkisuunnittelun yhteydessä choreopolicing-käsitteen voi siis ajatella osoittavan siihen, miten tila ohjaa tai luo yhdenmukaista liikettä (koreografioita) ja samalla ylläpitää järjestystä sisäistetyn tai ulkoisen valvonnan kautta.
Kaupungissa toki järjestystä tarvitaan yhteisen turvallisuuden nimissä: jalankulun kieltäminen moottoritiellä on järkevää onnettomuuksien minimoimisen näkökulmasta ja kaiteet junaradan ylittävällä sillalla ehkäisevät raiteille putoamista. Kaikki tilan suunnitteluun liittyvä valta ei kuitenkaan liity vain turvallisuuteen vaan myös siihen miten tiloja tulee käyttää ja millaisia käyttäjiä tilaan toivotaan. Sekin on suhteellista mikä koetaan turvalliseksi ja käytetäänkö turvallisuutta retorisena keinona esimerkiksi tiettyjen ihmisryhmien tilan käytön estämiseen tai rajoittamiseen.
Penkkien puuttumisella ohjataan läpikulkuun eikä viipyilyyn, käsinoja penkin keskellä estää nukkumisen ja retkottamisen penkillä, aita kieltää alueelle menemisen. Navigoimme päivittäin läpi tällaisten merkitysviidakkojen, jotka konkreettisesti asettavat vapaudellemme rajat ja luovat yhteisiä sopimuksia siitä miten tilassa tulee olla ja käyttäytyä, siitä mikä siellä on mahdollista.
Istuin ja istumiseen käytetty puunrunko ostarin vieressä olevilla kallioilla. Kuva: Miina Pohjolainen, 2021.
Muurahaispesä ostoskeskuksen takana olevilla kallioilla. Kuva: Miina Pohjolainen.
Pankkiautomaatti Jakomäen ostarilla vuonna 2021. Kuva: Miina Pohjolainen
Villiintynyt omenapuu Jakomäen vanhan koulun tontilla kesällä 2021. Kuva: Salla Valle.
Uudenaikainen itsepalveluun perustuva myymälä Jakomäen ostarilla vuonna 1969. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Simo Rista.